maanantai 11. marraskuuta 2013

Pönttöuuni ohjeineen

Aamusella innostuin kokeilemaan tehdä pönttöuunia, no olenhan minä niitä aiemminkin tehnyt mutta jotenkin liian isoja olivat kaikki muut paitsi Hiisiharjusta saatu vaaleensininen.

Sain valmiiksi vaaleanpunaiseen makuuhuoneeseen uunin ja innostuin tekemään toisenkin ja samalla ohjeen tynkää minun tavastani



Uunin runkona talous- ja/tai wc paperi rullia
Osat leikattuna, myös tulipesän luukku jo valmiina. Jotta uunille saadaan muotoja on tarvitaan useampia kerroksia rullaa.


Tässä osat kasattuna. Runko siis yksi hieman madallettu talouspaperi rulla, alaosassa kaksi kerrosta ja jalassa kolme samoin kun kruunussa. Jos haluaa niin kerrokset voi jatkaa suikuilla mutta eivät näy takaa "kaakelien" alta



Kaakelit Tilda kartonkia, kontaktimuovilla päällystettynä. Kaakaeloida voi myös vaikkapa ruutupaerilla tai leikata kaakelit erikseen ja liimata uunin pintaan tai vaikka vaan maalata kuten Hiisiharjusta saamani vaaleansininen uuni (näkyy alempana, makuuhuone postauksessa)



Päällysien osat leikattuna, muista leikata tulipesän aukko. Sen pystyy piirtämään alakautta suoraan paperin nurjalle kun pitää ko. osaa uunia vasten



Ja liimattuna, huomaa tulipesän tiilet (ei ollenkaan pakolliset!)



Tässä välissä liimasin koriste nauhat ja unohdin kuvata.

Uunin luukut, palat rullaa. Minä liimasin luukun reunoihin tuollasta kapeaa muovinauhaa, saman asian ajaa ääriviiva tarra tms.


Uunin luukut maalausta vaille valmiina. Aukasunupit on puisia harjan piikkien päitä ja koristeet pitsiä. Myös koristeet voi olla ääriviiva tarraa, minulla vaan ei sellaisia nyt ollut.



Luukut maalauksen jälkeen liimauksessa. En tee luukuista suljettavia koska teen tuikusta pesään tulisijan. Hammastikut pitää luukut sopivasti auki liiman kuivuessa. Ilmanotto aukkona lituska helmi jonka keskelle liimasin ½ helmen, siihen käy myös joku nappi, sivulla savupellin aukaisin = nuppineula ja pätkä ketjua



Ja valmiit uunit taloa odottamassa



Tässä viellä kuva tuikusta tekemästäni tulisijasta. Eli kiedoin löyhästi tuikun ympärille oranssia kiiltavää piippurassia n. 1/3 osa piituden ja liimasin muutaman mustalla acryylilla sotkemani klapin "tulen ympärille"
Ei näytä näin juuri miltään, mutta uunissa ihan hieno tulena




2 kommenttia: